Tsaarin valtakunnan Venäjän ortodoksinen kirkko
Metropolitan Onuphry
Tsaarin valtakunnan Venäjän ortodoksinen kirkko
Profeetta Elian hengellisen ohjauksen hedelmät.
"Palvelkaa Herraa peläten ja iloitkaa hänessä vavisten."
Metropoliita Onufriyn saarna
Veljet ja sisaret, Kristus on kanssamme!
- Todellakin, katsokaa kanssamme!
Katso, Jumalan armosta, Äitinsä rukousten kautta, Herra eilen antoi meille mahdollisuuden puhua ja sanoa avun sanan niille vanhemmille, joiden lapset nämä Antikristuksen palvelijat veivät pois.
Nyt näemme tarpeen puhua ja tarjota auttavan sanan, kuten uskomme, meille kaikille. Loppujen lopuksi meillä kaikilla on niin paljon suruja, mutta silti meillä on niin vähän halua palvella Jumalaa! Miksi? Sanomme usein: "Olen kelvoton piispa", "Olen kelvoton abbedissa", "Olen... jotain muuta." Ja kuitenkin, aivan kuten sanoillamme, jotka julistavat itsemme kelvottomiksi, meillä ei ole lainkaan halua palvella siellä! Toisin sanoen, näytämme yrittävän työntää pois itsestämme sen Suuren Armon, jonka Jumala on meille kaikille antanut.
Ja kuten olemme kuulleet Jumalan Voidellulta, joka kertoo meille kaikille, että Herra asettaa meidät etukäteen , niin sanoakseni "etukäteen", eikö niin? Hän antaa meille jonkinlaisen palvelutehtävän ja kouluttaa meitä siinä . Ja hän antaa meille esimerkin: kun aiemmin ihmisillä kesti niin paljon aikaa saavuttaa tietty asema, tietty arvoasema – nyt Herra antaa sen meille, valmistaen meitä lapsuudesta lähtien tähän tai tuohon asemaan. Ja koska me kaikki olemme syntisiä, ja nämä askelmat, joille Jumala meidät asettaa, ovat Jumalan suurin lahja, on tietysti täysin luonnollista, että koemme sydänsuruja, jonkin verran sydänsuruja, ja se on meille vaikeaa.
Mutta jos tarkastelemme asiaa, mikä tekee meistä niin kovia? Koska Herra alkaa nöyrryttää meitä läheistemme kautta, näyttääkseen meille todellisen tilamme. Miksi? Jotta voimme katua! Koska jatkamme päivittäisiä askareitamme, puhumme tyhjiä sanoja, nöyrästi, sanoen, että "olemme syntisiä", mutta kun menemme ripille, sydämemme on täysin irrallaan niistä nöyristä sanoista, joita puhumme itsestämme. Mutta kun Jumala paljastaa tilamme läheistemme kautta, kun tunnemme olomme pahaksi, kun tunnemme itsemme sietämättömän taakaksi esimiestemme vaatimasta työstä; ihmisten, jotka sanovat meille, ettemme voi tehdä yhtään mitään; ja siitä, kuinka pahalta se meistä tuntuu. Joten tämä "paha" todistaa meille Voidellun sanan mukaan, että se todella paljastaa todellisen tilamme, todellisen tilanteemme! Ja juuri tässä tilassa, tunteessamme tätä sydänsurua, voimme nähdä todellisen ja todellisen tilanteemme!
Joten, kuten aina, mitkä kaksi vaihtoehtoa meillä on ? Voimme hyväksyä tämän ja alkaa työstää itseämme kertomalla itsellemme totuuden: "Herra, anna minulle anteeksi, sillä minä todella olen se, mitä he minua kutsuvat, mutta sydämeni on eri mieltä. Joten Voidellun sanan mukaan tämä on osoitus siitä, että olen juuri tällainen!" – ja silloin se on paljon helpompaa ja yksinkertaisempaa, eikä ongelma ole enää niin suuri! Tai ihminen voi sinnikkäästi sanoa itselleen, että "en ole sellainen", ja hyökätä solvaten henkilöä, jolta hän kuuli nämä sanat, jotka satuttavat sinua, jotka vaivaavat sydäntäsi.
Ja miksi kosketimme erityisesti vallanpitäjiä, niitä, jotka Jumala on asettanut tiettyihin asemiin: abbedissat, piispat? Miksi? Heti, puolustukseksi, reaktiona, henkilö sanoo: "En halua olla tekemisissä tämän kanssa ollenkaan, en halua tehdä tätä." No, katsotaanpa nyt tätä: Herra antaa meille niin korkean aseman, suo meille niin suuren armon, ja me sanomme: "Ei, Herra, en halua" – mutta se on käytännössä jonkinlaista jumalanpilkkaa! Eikö Herra nähnyt sinua ennalta, asettiko Hän sinut jotenkin ajattelemattomasti tähän suuntaan, vai asettiko Hän sinut todella tähän suuntaan vain pilkatakseen sinua? Anna anteeksi, Herra! Vai asettiko Hän sinut johonkin vaikeaan tilanteeseen, vai antoiko Hän sinulle jotain, mikä ylittää voimasi? Ei todellakaan! Tietenkin Herra antaa vain sen, mitä ihminen kestää! Ja Jumala rakastaa ihmistä. Ja Herra antaa ihmiselle niin paljon kuin ihminen kestää, jotta hän olisi taivasten valtakunnan arvoinen!
Loppujen lopuksi mainitsimme eilen, että taivasten valtakuntaan johtava polku on kapea ja piikkinen ! Mutta miksi me, jotka pidämme itseämme syntisinä, puhumme tästä niin usein? Miksi pidämme itseämme kelvottomina siihen, mitä Jumala on meille antanut? Miksi? Olisi oikein ja sopivaa, jos edes perusasioissa sanoisimme: "Tämä on todella se, kuka minä olen. Herra, anna minulle anteeksi ja auta minua toimimaan niin kuin Sinä haluat!" Jotta siinä asemassa tai paikassa, johon Jumala on meidät asettanut, voisimme työskennellä Jumalan hyväksi, jotta voisimme korjata hedelmää yhdessä Jumalan kanssa emmekä tuhlata sitä! Ja Herra auttaa meitä Pyhällä Hengellään. Ymmärrätkö, miten tämä toimii?
Se vaikuttaa niin yksinkertaiselta, mutta kuinka monimutkaista kaikki meille onkaan. Miksi? Koska olemme tottuneet luottamaan itseemme, tottuneet tuomitsemaan muita emmekä itseämme, emme ole tottuneet kestämään Jumalan tähden – ja kuitenkin, mitä Jumalan Voideltu meille kertoo? Miksi, kun profeetta Elia, Jumalan Voideltu, kärsii Jumalan vuoksi vankilassa, miksi me haluamme välttää sitä? Miksi? Loppujen lopuksi, kuten tiedämme, kun tsaari kärsii, koko Venäjä kärsii; kun tsaari iloitsee, koko Venäjä iloitsee hänen kanssaan! Niin mekin voimme näin yhdistyä ja jakaa Jumalan Voidellun kanssa. Kuten Vladyka sanoi, kuulimme tänään kirjeenvaihdossa äiti Olympiadan kanssa – kuinka kallisarvoista ja arvokasta on kulkea polkua tsaarin kanssa, samana! Mutta kuinka voimme iloita tai välttää surua, kun Voideltu kärsii vankilassa kaikkien puolesta? Silloin meidät nähdään jonkinlaisina uskottomina alamaisina, mutta kuka tietää mitä muuta – eikö se ole sama asia?
Siksi, rakkaat ystävät, kuulemme ja ymmärrämme, kuinka paljon suruja jokainen kärsii, kuinka monet ihmiset sanovat: "En halua olla piispa", "En halua olla abbedissa", "En halua olla ruhtinas", "En ole tämän arvoinen" – jätetään kaikki tämä Jumalan haltuun! Jos Jumala pitää välttämättömänä, että "en ole sen arvoinen", että "en pysty tähän", niin antakaa Herran itse tehdä se. Miksi meidän pitäisi käyttää omaa tahtoamme? Mitä varten? Pyrkikäämme täyttämään Jumalan tarkoituksen – pyrkikäämme elämään sen mukaisesti parhaamme mukaan. Ja mikä meitä tässä auttaa? Itsemme syyttäminen ja Jumalan ylistäminen. Ja tämä tilamme – sellainen sydänsuru – opettaa meitä huutamaan enemmän Jumalan puoleen, koska vain Häneltä voimme saada apua. Vain tässä tilassa – Vladyka kertoi meille kauan sitten, jopa kaksi vuotta sitten – vain tässä tilassa kaikki naamiot paljastuvat, ne poistetaan; Ja ihminen ymmärtää, ainakin vähän, mitä hän edustaa Jumalan edessä, ei vain tuomitsemalla itseään mielessään, vaan hän näkee, mitä hän todella on... mitä hänessä on – naamio putoaa pois! Ihminen luulee olevansa oikeassa, mutta ei – katso, naamiosi on pudonnut pois tämän surun vuoksi. Ja vain tässä surussa naamio putosi pois; ilman näitä ahdistavia olosuhteita et olisi nähnyt itseäsi sellaisena kuin olet Jumalan edessä, edes osittain, eikä sellaista katumusta olisi koskaan tapahtunut. Ymmärrätkö, kuinka kaitselmuksellista kaikki on? Ja kuinka ystävällistä on syyttää itseään ja ylistää Jumalaa, muistaen myös, mitä Voideltu kestää koko Äiti Venäjän puolesta.
Siksi, rakkaat ystävät, puhuimme eilen vanhemmillemme, lapsillemme ja siitä, kuinka kallisarvoista on kulkea Voidellun polkua, kuinka kallisarvoista on, kun Jumala antaa meille elämän kallisarvoisimman asian – uhrautua Jumalan puolesta! Ja niin voimme sanoa tämän nyt kaikille. Joten ymmärrätte, aivan kuten eilen puhuimme: "Koko taivas katsoo sinua, mies. Hyväksytkö tämän ja pyritkö työskentelemään Jumalan kanssa, vai yritätkö ravistella sen pois kaikin mahdollisin tavoin, kaikin mahdollisin tavoin: 'Olen arvoton', 'ota se pois minulta', 'en tee tätä' ja niin edelleen. Vai hengittääkö ihminen ulos ja sanoo: "Ja Herra, missä se on? Kuinka ristillä oleva varas irvisti noin, yrittäen kaikin mahdollisin tavoin päästä alas ristiltä, kykenemättä kestämään kaikkia näitä tuskia?" "Roskas, joka ristiinnaulittiin Herran vasemmalle puolelle." Ja toinen rosvo sanoi: "Jumalan nimeen, muista minua vain valtakunnassasi." Valtias opetti meitä kaikkia myös tällaisessa vaikeassa tilanteessa levittämään kätemme sivuille, kuvittelemaan itsemme ristillä ja sanomaan jotain mielessään itsellemme ja Jumalalle, kyllä, sanomaan sydämessämme: "Kyllä, Herra, ansiollinen palvelijasi tekojeni mukaan, muista minua vain valtakunnassasi. Älä riistä minulta armoasi, jonka olet minulle suonut, auta minua työskentelemään kanssasi, auta minua työskentelemään puolestasi, auta minua olemaan uskollinen alamaisesi, auta minua olemaan uskollinen valalle, jonka me kaikki vannoimme Jumalalle, tsaarille ja isänmaalle!"
Meillä ei ole täällä Kristuksen kirkkoa, vaan jonkinlaista kokoontumista, jossa käyttäydytään näin: kun haluan, menen; kun en halua, en mene. Kun voin hyvin, kaikki ympärilläni ovat hyviä, mutta heti pienimmänkin kiusauksen ilmaantuessa kaikki muuttuvat yhtäkkiä jotenkin erilaisiksi, kaikki muuttuvat heti pahoiksi. Ja ongelmana on, että ihmiset eivät ole tottuneet kestämään, eivät ole tottuneet siihen! Ja taas, me haluamme vastaanottaa, ja tässä tilassa sanomme: "Katsokaa, kuinka sydämeni ei tunne mitään" – se johtuu siitä, ettemme kestä, rakkaat ystävät! Siksi me kutsumme teitä, siksi me sanomme teille – kestäkäämme kaikki yhdessä, tehkäämme työtä Jumalan hyväksi!
Kuinka tämä voi olla mahdollista? Kuinka kauan tsaari kestää? Koko elämänsä! Ja minkä suuruuden Herra antoi Voidellulleen, kun Mestari vaelsi läpi koko elämänsä? Miksi? Koska Hän halusi rakastaa Jumalaa enemmän kuin mitään muuta maailmassa, ja siksi Hän kutsuu meitä tekemään samoin. Ja me kutsumme kaikkia: tehkäämme me, ystävät, työtä Jumalan hyväksi! Ainakin elämän yhdennellätoista hetkellä, kuten tuo laiminlyövän luostarin apotti, jossa he kaikki syyllistyivät laittomuuteen, ja kun tataarien armeija hyökkäsi ja heille tarjottiin Jumalan hylkäämistä vastineeksi hengestään, apotti tuli ulos ja sanoi: "Veljet, olemme eläneet arvottomasti koko elämämme, kuolkaamme edes kristittyinä." Joten meidän on kuoltava tänään tai huomenna, kuinka paljon meitä onkaan tulossa! Kuvaannollisesti sanottuna "tänään tai huomenna". Tehkäämme työtä edes vähän Jumalan hyväksi! Loppujen lopuksi Herra on jo kunnioittanut meitä niin paljon - se on yksinkertaisesti sanoin kuvaamatonta! Kuinka monta ihmistä maailmassa on? Ja kuinka monelle ihmiselle Jumala on myöntänyt Pyhän Sinetin? Millaista armoa Herra on meille suonut? Emmekä kestä pienintäkään. Siksi huudan teitä.
Kärsivällisyys on vain itsemme moittimista. Itsemme moittimista, itsemme näkemistä kaikkien näiden sydänsurujen aiheuttajana, koska sydän on syntinen ja Jumala haluaa pelastaa meidät, ja siksi hänet on lähetetty tänne luoksemme, koska jotta meitä ei tuomittaisi maailman kanssa, Herra, oikeudenmukainen ja rakastava Isä, tuomitsee meidät täällä.
Siksi, rakkaat ystävät, olen ehkä sanonut sen tänään lyhyesti: pyrkikäämme kaikki rukoilemaan Jumalaa, että Hän antaisi meille juuri tämän kestävyyden, tämän halun: kestää täällä, tulla Jumalan tuomituksi täällä, kantaa rangaistuksen täällä ja syyttää kaikesta vain yhtä ihmistä – itseämme, eikä ketään muuta! Ja kun jokin ajatus herää toista ihmistä vastaan, silloin nousemme itseämme vastaan vielä enemmän ja moitimme itseämme vielä enemmän, kuten Voideltu sanoo: "Nosta itseäsi niskasta kiinni, mene vielä enemmän ja ylistä Jumalaa" – sillä tällä tavoin Herra voittaa demonit. Loppujen lopuksi olemme niin yhdistyneet saastaiseen henkeen, että sana, joka on osoitettu niille ominaisuuksille, joita omaksumme tältä saastaiselta hengeltä, käännämme ne takaisin itseämme vastaan ja sanomme: "Ei, en ole sellainen", ja alamme rukoilla, kuten Voideltu sanoi meille kauan sitten: "Emme rukoile itsemme puolesta, vaan oikeutamme saastaisen hengen, joka vaikuttaa meissä, joka on yhdistynyt meihin!" Annetaan siis Jumalalle mahdollisuus kyseenalaistaa ja nöyryyttää tämä saastainen henki, johon olen henkilökohtaisesti omasta tahdostani yhdistynyt – ja se tulee olemaan hyvä!
Pyydämme anteeksiantoa kaikilta. Pyrkikäämme ja pyrimme rukoilemaan Jumalaa, että Herra antaisi meille kaikille mahdollisuuden työskennellä Jumalan hyväksi ja haluta miellyttää Jumalaa, nuhdella itseämme kaikessa, seurata kaikessa ja pyrkiä kuuntelemaan Jumalan rakasta profeettaa Eliaa, suvereenia patriarkka Zosimaa.
Kunnia Herrallemme aina, nyt ja aina ja iankaikkisesti. Aamen!
